torstai 27. maaliskuuta 2014

Työniloa ja iloa työstä

Eilen minulla oli juhlapäivä, pääsin käymään työpaikalla! Viimeksi olen lähtenyt työpaikalta 15.1 sairaalaan ja sillä reissulla ollaan edelleen. Joten olihan se aika mukava päästä "tarkistamaan tilannetta". Töihinlähtö ei tosin sujunut ihan yhtä nopeasti kuin normaalisti, nykyisellä vauhdilla ehdin vasta ruokatunniksi paikalle :)

Oli mukava nähdä työkavereita ja olla hetken osana sitä porukkaa. Olin ajatellut, että käyn vain pikaisesti pyörähtämässä, mutta eihän sieltä malttanut yksinäisyyteen lähteä. Vähän oli kiva kokeilla myös työntekoa, mutta vain vähän. Tuntui, kuin ei olisi poissa ollutkaan, mitä nyt vähän salasanat oli hukassa, mutta sehän kuuluu asiaan.
Olen onnekas, kun minulla on mukava työ, josta pidän ja työpaikka johon on joka aamu mukava mennä.

Vaikka "omahoitajani" vitsaili työkavereilleni minua kyyditessään päivällä, että: "tulen hakemaan sitten perjantaina" niin tuli hän minut kuitenkin hakemaan töidensä jälkeen takaisin Keltaiseen taloon. Hyvä niin, koska olisi liian rankkaa työkavereille, jos joutuisivat minua passaamaan töidensä ohella, kun olen tässä olosuhteiden pakosta oppinut passuuttamaan :)

Yleensä jos olen töistä jäänyt lomalle tai muuten ollut pois työpisteestä, olen esittänyt vaatimattoman pyyntöni  että poissaollessani ette sitten puhu mitään mukavia, ettekä syö mitään hyvää kahvitunnilla! Nyt en raaskinut tätä toivetta heille esittää, he ovat ansainneet kaikki mukavat jutut ja maistuvat herkut, niin ihanaa porukkaa he ovat!




maanantai 24. maaliskuuta 2014

Keskeneräiset projektit, osa 2



Aurinkoista maanantaita!
Kuten on jo aiemminkin käynyt ilmi, olen innokas aloittamaan yhtä sun toista ja niitä keskeneräisiä projekteja sitten löytyy jos minkälaista. Yksi sellainen on valokuvat. Ennenhän valokuvia teetettiin ja sitten niitä oli tarkoitus laittaa albumeihin, joita on sitten mukava selata vuosien päästä, kun kuvat on siististi järjestyksessä ja niissä on kivat kuvatekstit, eikä tarvitse kampauksen tai vaatetuksen perusteella miettiä, mikä vuosi oli kyseessä. Mutta, eihän olisi keskeneräisiä projekteja, jos näin olisi tapahtunut :)
Valokuvia löytyy pienistä pahvilaatikoista, valokuvapusseista, CD-levyiltä, muistitikuilta ja -korteilta, tietokoneelta ja ties mistä. Onhan niitä toki albumeissakin, ei tämä projekti niin toivoton ole :)
Osa kuvista on sitten laitettu sellaisiin 80-luvun "käteviin" tarra-albumeihin, joista ajan saatossa on liima kuivunut pois ja kun sivua käännät, tippuu kuvat tarran välistä pois. Tässähän sitä jo perusteita onkin tälle projektille, jossa tarkoituksena on järjestää valokuvia. En sano, että valokuvat, koska pahoin pelkään, että tämä pitkäkään sairausloma ei siihen kuitenkaan riitä. Sen verran tätä "projektipäällikköä" tunnen ;)




 

Aloitin tyttärien päiväkoti ja koulukuvista. Olin hankkinut onneksi jo jokunen vuosi sitten siihen tarkoitukseen molemmille albumit, joihin ne sitten ajattelin laittaa kaikki samojen kansien väliin. Niitä koulukuvapussejahan sitten oli ja kaikista pusseista löytyy tietenkin ihan kaikki kuvat, mitä pakettiin on laitettu, eihän nyt mitään kuvia ole hennonut palauttaa :) Onneksi kaikki kuvat olivat tallessa ja sain kuin sainkin molempien tyttöjen albumit järjestettyä ja ihan valmiiksi asti! Täytyy myöntää, että ihan ilman kyyneleitä ei tämä onnistunut, niin monet ihanat muistot sieltä nousi mieleen ja ihmetys siitä, mihin nämä vuodet ovat menneet.



 



Seuraavaksi olikin sitten vuorossa omat koulukuvat. Muistoja, muistoja sisälsi nekin kuvat ja paljon! Kuvista löytyi niin kaverit, koulukiusaajat, kuin ensirakkauskin, joka tietenkin oli se hieman pahis ja kaikkien tyttöjen ensirakkaus :) Kaikkien nimi vielä onneksi muistui mieleen, vaikka useimpia ei ole tavannut kouluvuosien jälkeen ja onhan joukosta jo muutamia poistunutkin. Näin se elämä vain menee...





Kaikkinensa olen erittäin tyytyväinen tähän aloittamaani projektiin, joka siis jatkuu edelleen. Sain järjestettyä paljon ja kaikki kuvat kuivuneista tarra-albumeista on nyt turvallisesti uusissa kansissa ja kuvatekstit siirretty mukana. Tästä on hyvä jatkaa! Pöydällä odottaa nyt muutama laatikko, jonka syövereihin uppoan seuraavaksi. Sieltä löytyykin sitten hieman uudempia, lähinnä tyttöjen kuvia. Yksi valokuvakirja on koottu muistitikuilla olevista kuvista ja se lähtee tilaukseen, joten kyllä kohta on Keltaisen talon valokuvat järjestyksessä! Tai, ainakin osa niistä :)

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Maanantaimatkalla

Uusi viikko lähtikin mukavasti käyntiin "matkailun" merkeissä. Miten juhlavaa olikaan päästä hieman tien päälle :) Nuorempi tytär oli viikonlopun kotona ja lähdimme sitten viemään häntä takaisin Vaasaan, kun sinne oli kertynyt monenmoista pikkuhommaa, johon isän apua ja porakonetta tarvittiin.

Päiväkahvin aika
 

Perillä odotti hyllyn asentamista, taulujen kiinnittämistä ja taisi siinä muutama taulu vaihtaa paikkaakin.
On kiva seurata, miten se oma koti alkaa muotoutua. On ihana huomata myös se, että he itse haluavat tehdä sen kotinsa omannäköisekseen ja sisustaa juuri miten itse haluavat. Isä kyllä välillä yritti ehdottaa jotain vähän helpommin toteutettavaa vaihtoehtoa juuri tuon uuden hyllyn kohdalla, mutta ei mennyt läpi :)


Hylly ja taulu löysi paikkansa                                                                









 

Tarkkaa puuhaa
 
 
On myös helpottavaa huomata, että suuri pelkoni silloin, kun kotona asuivat oli, että ikinä eivät opi pitämään siistinä huusholliansa, olikin aivan turhaa ja ne monet huolehtimiset menivät ihan hukkaan! Hyvin ovat oppineet.


Aamuja lasketaan...


Rasmukselle löytyi sopiva lepopaikka

Illalla me kaksi vanhaa ja Rasmus-koira matkasimme takaisin Keltaiseen taloon, tuntien jälleen suurta kiitollisuutta ihanista nuoristamme!
Niin ne osat on vaihtunut monessa suhteessa, ennen kun lapset olivat pieniä, oli autoon varattava jotain viihdykettä, nyt kun olimme ovella lähdössä, toivat tytöt vielä suklaalevyn, jota minun oli määrä syöttää isälle, että pysyy hereillä kotiin saakka ja onneksi pysyi!







torstai 13. maaliskuuta 2014

Meri-ilmaa tuoksuttelemassa

Viime sunnuntai oli oikein juhlapäivä, kun pääsin katselemaan kevään edistymistä meren äärelle. Kyllähän se totta oli, minkä olen ikkunastakin havainnut, että kevät on nyt tosi pitkällä. Lunta ei ole missään ja kevään merkit näytti myös tuo merenrantaan vievä tie! Kelirikko oli kyllä sitä luokkaa, että hetken jo mietin, että jos tänne tienvarteen kyynärsauvojeni kanssa jään, niin voi tulla tukalat paikat! Mutta onneksi niin ei käynyt, pääsimme kunnialla rantaan ja takaisin "kovalle maalle". Käsittämättömältä tuntuu, että meri on ihan auki ja eletään vasta maaliskuun puoliväliä. Tänä vuonna jäisi kevätjäillä ulkoilu kyllä ilman kipsiäkin välistä.

9.3.2014
  
Kalastajilla oli jo kova kiire merelle! Muutamia veneitä oli laskettu veteen ja viimeisten jäiden sulamista odoteltiin malttamattomina ja vähän avustettiinkin luontoäitiä. Yhden innokkaan kalastajan tätinä oli minulla hiukan tekemistä pysyä autossa hiljaa, kun näin hänet astelevan peilikirkkaalle jäälle moottorisahan kanssa, sahaamaan jäähän railoja! Niin olisi kovasti mieli tehnyt mennä laiturille sanomaan ( ei huutamaan :) että nyt ylös sieltä ja äkkiä! No tämä tilanteeni pelasti kalastajan, kun tyydyin istumaan hiljaa autossa. 



Innokkaat kalastajat vauhdittamassa jäiden lähtöä

Meren kauneudessa on kaikkina vuodenaikoina jotain, joka saa hiljaiseksi (jopa minut). Meri on rauhoittava ja sen aavalle katsoessa tuntee itsensä niin pieneksi. Vaikka rakastan merta, nautin siitä kaikkein eniten kuitenkin rannalta. Meri on kaikessa kauneudessaan armoton ja myös arvaamaton. Tyynellä, kauniilla säällä tietty voin myös veneeseen astua, mutta kipparin on kyllä oltava taitava ja luotettava.Olen kyllä siedättänyt itseäni myös vesillä liikkumiseen ja täytyy myöntää, että onhan se aika mukavaa :)



Talven viimeiset jäälautat




maanantai 10. maaliskuuta 2014

Maanantain makeat

Jälleen on viikonloppu mennyt vauhdilla ja Keltainen talo on taas hiljentynyt. Maanantaisin tuntuu aina hieman haikealta, kun viikonlopun jälkeen nuoriso palaa omille tahoilleen ja itse on vielä jonkin aikaa täällä toipilastuvassa.
Tuo haikeus onkin aika ristiriitainen tunne, kun toisaalta tuntee suurta kiitollisuutta ja iloa. Kiitollisuus siitä, että lapset itsenäistyvät, ovat terveitä  ja pystyvät näin aloittamaan oman elämän. Iloa ja kiitollisuutta myös siitä, että he ovat löytäneet työ -ja opiskelupaikan, joka ei ole lainkaan itsestäänselvyys tänä päivänä. Eli kyllä se kuitenkin onneksi päällimmäiseksi tunteeksi jää se kiitollisuus ja ilo!

Mutta, nyt niitä vähän makeampia juttuja!
Olen tässä viikkojen aikana yrittänyt tehdä erilaisia keskeneräisiä käsityöprojekteja vähän eteenpäin, mutta välillä on kiva tehdä jotain ihan muuta. Pientä ja nopeaa, joka tulee nopeasti valmiiksi!
Löysinkin sitten Drops:n sivuilta herkullisen "pikkuleipäohjeen", joita sitten tein vanhoista puuvillalangoista, joita kotoa löytyi. Onneksi noita projekteja on tullut ja mennyt, joten lankoja löytyy joka lähtöön :)
Nämä kerrospikkuleivät olivatkin sitten tosi helppoja ja nopeita tehdä. 
Itse en vielä kameran kanssa leikkimökkiin pääse, mutta tytär kävi ne sitten kuvaamassa paikanpäällä, eli sinne missä niitä sitten kesäjuhlissa tarjoillaan.
Tänä kesänä Keltaisessa talossa ei muita kesäjuhlia olekkaan järjestettävänä, joten voinkin valmistella jo pitkin kevättä leikkimökin "nimijuhlia" :)










Valmiina mehukesteille

torstai 6. maaliskuuta 2014

Keltaisen talon vadelmapeli

Blogin päivitys on tällä viikolla ollut vähän jäissä. Olen kyllä miettinyt pitkin viikkoa, että mitä kirjoittaisin, mutta ihan kristallinkirkasta ajatusta ei vielä ollut.
Viikko on mennyt tosi nopeasti, kiitos Ystävien, jotka ovat käyneet piristämässä ja se on kyllä se tärkein asia, millä tästä toipilasajasta selviää!
Näihin päiviin mahtuu toisaalta hirveän vähän mitään ihmeempää, mutta sitten toisaalta joku pieni asia voi tehdä hetkestä todella HETKEN :)

Niin kävi myös tänä aamuna, kun olin kinkannut yhdellä jalalla tänne keittiöön Eeva-telineeni kanssa ja ajattelin nauttia aamupalan. Kaikki tarpeet nakkelin jääkaapista keittiönpöydälle, sulatin mikrossa vähän vadelmia jogurttiin ja kaikki alkoi olla valmista. Vielä loput vadelmat pakastimeen ja sitten nautin.
Niinhän sitä voi luulla, kunnes...vadelmarasia tippuu lattialle, kansi auki ja kaikki vadelmat, (kolmea lukuunottamatta) leviää lattialle!
Hetken siinä mietin, että miten ihmeessä saan ne taiteiltua sieltä ylös, eihän niitä voi sinne jättää, kun sulavat ja sen jälkeen on koko valkoinen puulattia punainen. Onneksi nainen on kätevä ja hätä keinot keksii, paistopihdeillä vain keräämään vadelmia pitkin keittiönlattiaa.
Tiedätte varmaan, miten kivasti jäiset vadelmat menevät sellaisiin pieniin paloihin, jotka tuovat lisää haastetta tähän "peliin" , juuri kun saat pienen palan tähdättyä pihtien väliin, se tipahtaa takaisin lattialle.

Tällaista vadelmapeliä Keltaisessa talossa on pelattu tänään aurinkoisena torstaina :)
Jos innostuitte pelistä ja päätätte kokeilla, sääntöihin kuuluu ehdottomasti, että toinen jalka ei saa käydä missään vaiheessa maahan, pudonneesta marjasta ja suusta päässeistä ärräpäistä tulee miinuspisteitä!
Minä selvisin tästä pelistä voittajana, en toki ilman miinuspisteitä, mutta voitin, koska vastustajia ei ollut!
Rasmuskoira kävi kyllä katsastamassa tilanteen, mutta todettuaan, että mitään herkkua ei lattialle tippunutkaan, jätti pelin siihen ja meni takaisin nukkumaan.

Palkinnoksi sain sitten ne kolme rasiaan jäänyttä vadelmaa jogurttini päälle.

 Mukavaa vadelmanmakuista loppuviikkoa kaikille!