keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Syysmyrskyn jälkeen


Viime postauksessa jo kerroin hieman Keltaista taloa ravistelleesta syysmyrskystä. Nyt on myrsky laantunut ja rauha laskeutunut taloon. Tekijöiltä on lupa saatu, että tulokset voi julkaista. Muutos oli suuri, mutta kannatti! Nyt kun olemme eläneet tätä myrskyn jälkeistä aikaa, olemme enemmän ja enemmän tyytyväisiä muutokseen. Tupa on nyt paljon suuremmalla käytöllä ja siitä nautimme. Kakluunissa räiskyvää tulta on rauhoittava katsoa nojatuolista, villasukat jalassa. Eli tässäpä tulee hieman kuvasatoa ennen ja jälkeen -tyylillä.

Tästä kaikki sai alkunsa! Eli tämä kaappi päätettiin siirtää tuvan puolella ja kun se ei oikein sopinut yhteen minkään kanssa, alkoi suurempi urakka. Olen saanut kaapin vuosia sitten joululahjaksi ja pidän siitä tosi paljon. Nyt se pääsi arvoiselleen paikalle ja saan ihailla sitä aitiopaikalla. Pallovalaisin on tyttären tekemä ja vanha puuhevonen on talon ullakon kätköistä pelastettu.



Aikaisemmin tupaa hallitsi Biedermeier-kalusto, joka on hankittu huutokaupasta ihan alkuvaiheessa kun taloon muutimme. Kalusto on kaunis, mutta tupa on jäänyt vähälle käytölle arkisin.


Tupa ennen






Tupa jälkeen

Tupa uudessa asussaan. Sohva ja tuoli on siirretty yläkerrasta, toinen tuoli hankittiin nyt. Sohvapöytä on löytynyt jostain varastosta ja se on talon isännän käsissä saanut siistimmän ulkoasun. Piironki ja seinäkello ovat olleet samalla paikalla vuosikymmeniä, joten mitäpä niitä siirtelemään. Pianon päällä on talon toisen isäntäpariskunnan kuva.



Alakerran toinen kamari, joka oli aikaisemmin meidän makuuhuone. Viime talvena, kun oli jalkani kanssa sairaalassa,  Keltaisessa talossa pyörähti pienempi myräkkä, silloin meni kamarit vaihtoon ja tämä jäi hieman odottelemaan, että mitä sille tehdään. Onneksi ei kuitenkaan mennyt vaimot vaihtoon!

Nyt se toimii ns. kirjastona ja kalusto sai sieltä uuden paikan.
Sohvan yläpuolella on kuva talon ensimmäisestä isäntäpariskunnasta, jotka seuraavat talon elämää näköalapaikalta. Myös kattolamppu, joka kuvassa näkyy, on valaissut taloa jo ennen meidän tuloa.





Keltaisen talon vahtikoira Rasmus ei ollut muutoksesta oikein riemuissaan. Nyt kun harvemmin kukaan katsoo televisiota makuuhuoneessa, joutuu Rasmus makoilemaan sängyllä yksin. Uudesta kalustuksesta ei meinannut millään löytyä sopivaa paikkaa, vaikka yritimme tarjota houkuttelevia vaihtoehtoja. Parin viikon päästä Rasmus luovutti ja tyytyi muutokseen. Nyt lempipaikka onkin sohvan nurkassa!

























sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Keltaisen talon syysmyrsky



Syysmyrsky pyyhkäisi Keltaisessa talossa oikein trombin lailla.
Sanotaan, että sitä saa mitä tilaa, mutta nyt kävi kyllä niin, että sain paljon enemmän, kuin tilasin!

Vietimme pari viikkoa sitten viikonloppua tyttöjen kesken, isännän ollessa Italiassa.Lauantaina huokaisin, että jotain kynttilöitä ja muita voisi kaapeista etsiä syksyä piristämään. Siinä sitten nuorissa päissä lähti ajatus, että jos he siirtäisivät kamarista yhden kaapin tuvan puolelle ja tuvasta puolestaan kamariin kirjakaapin. Minä yritin parhaani mukaan vastustaa tuota työlään kuuloista urakkaa, sehän tarkoittaa, että kaikki kirjat olisi otettava ulos ja pullollaan pöytäliinoja oleva kaappi samoin!
Ei auttanut vastustelut, sain käskyn toimia työnjohtotehtävissä ja pysytellä vain melko hiljaa. No niinhän minä johdin joukkoja sohvalta ja välillä yritin huokailla väliin, että annetaan olla. Vaan eipäs annettu olla! Niin sai kaapit, sohvat, pöydät ja tuolit kyytiä ja paikat vaihtui myös alakerrasta yläkertaan ja yläkerrasta alakertaan. Naapuriin ei sentään mitään viety, eikä haettu, tosin yhden Ystävän TV-kaapille olisi ollut käyttöä!


Niin oli kolmen huoneen kalusteet kierrätetty huoneesta toiseen ja näkymä olikin sitten sen mukainen. Ainahan muutos johtaa myös joihinkin hankintoihin ja niin kävi tässäkin, mutta ihmeen vähällä selvittiin. Hankintalistalle tuli ainoastaan mattoja, tuoli ja kaluste televisiolle. Isännälle tästä muutoksesta ei etukäteen kerrottu mitään ja hämmästys olikin melkoinen, kun hän kotiutui reissusta. Onneksi makuuhuone ja keittiö olivat pysynyt kuitenkin entisillä paikoillaan.

Koska projekti on vielä viimeistä silausta vailla, en saanut tekijöiltä lupaa paljastaa koko muutosta, joten siksi vain pieniä paloja tässä vaiheessa ja myöhemmin lisää.






Kuvat: Emilia Perälampi

maanantai 29. syyskuuta 2014

Omenoita, omenoita, omenoita

Viimeiset viikot ovat olleet Keltaisessa talossa melko lailla omenantäyteisiä! Omenasato on ollut valtava, joten puuhaa on riittänyt. Niitä on riittänyt yltäkyllin omiin ja muidenkin tarpeisiin ja harmillisesti paljon on myös jouduttu kuskaamaan kompostiin.


Perinteiseen tapaan olen keittänyt hilloa ja mehua. Tänä vuonna on kokeiltu myös hillon valmistusta uunissa ja se olikin tosi herkullista ja helppoa, kun se itsekseen uunissa valmistui. Töissä tätä herkkua sain maistaa jäätelön kera, joten olihan sitä kokeiltava.

Aikaisemmin olen kuivannut omenalastuja kiertoilmauunissa, viime syksynä minulla oli lainassa kuivuri ja tänä syksynä sen hankin itselle. Kuivatut omenat ovat meillä aivan erityisessä suosiossa ja purkkiin ei paljon jää laitettavaksi, kun erä valmistuu. Mitään hätäisen hommaa kuivaaminen ei ole, kuivurillinen kestää kuivua 5 tuntia, mutta toisaalta se hoituu siinä sivussa ihan itsekseen. Niitä on ollut kiva viedä myös Ystäville tuliaisina ja niinpä syntyi "Keltaisen talon luomu omenalastut". Purkki syntyi minun ja tyttären yhteistyönä. Minä päätin pysytellä suunnittelupuolella, kun liimaa oli enemmän sormissa, kuin liimattavassa paperissa! Toteutuksessa jouduin sitten turvautumaan tyttären näppärämpiin sormiin. Jostain kumman syystä minulle ei ollut kerrottu kätevästä kaksipuoleisesta teipistä, vai olikohan vika siinä, että en ymmärtänyt sitä tässä hyödyntää, mene ja tiedä.


Kova työ omenissa on, kun niitä paljon tulee, mutta kyllä se vaivan talvella palkitsee. Niin mukava on ottaa omaa omenamehua pakastimesta ja kääretortun väliin laittaa omenahilloa.
Yhden asian olen näissä syksyn säilöntähommissa pannut merkille tänä vuonna; säilöttyä tulee huomattavasti enemmän nyt, kun väki on vähentynyt talosta, mutta toisaalta kulutus on kasvanut roimasti. Olisikohan syynä tähän vienti, joka on onneksi on alkanut vetämään tuonne nuorison uuden kotikaupungin suuntaan! Se tosin on pelkästään positiivista, on mukava laittaa ja säilöä, kun niille löytyy käyttöä ja käyttäjiä.






sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Keltaisen talon sadonkorjuu

Kotipuutarhurin unelma toteutui

Syksy antaa merkkejään ja niin on tietysti myös sadonkorjuun aika. Punaiset-ja mustat viinimarjat on jo poimittu ja pakkaseen talven varalle säilötty. Omenat alkavat hiljalleen valmistua, mutta vielä ei kiireisin sesonki ole niiden suhteen. Kasvikuivuri kyllä päivittäin kuivaa omenalastuja talvella naposteltavaksi. Tähän saakka menekki on ollut kyllä niin kova, että talvea ei nämä lastut tule näkemään!

Keväällä minä sain jostain kummasta valtavan hyötykasvimaa innostuksen. Liekö talven tuvassa ololla osuutensa asiaan, mutta suunnitelmissa oli kasvulavat. Suunnitteluvaiheeseen ne eivät jääneetkään, vaan Keltaisen talon isäntä ne teki ihan suunnitelmien mukaan.
Lavoihin istutin pinaattia, persiljaa, sipulia ja porkkanaa. Hyötykasvimaalleni tuli myös pensasmustikkaa, mansikaa, vadelmaa, sekä Gojimarja. Kehäkukkaakin jonkun lavan reunalle laitoin piristykseksi. Aivan sielu lepäsi, kun katselin istutuksia ja olin niin ylpeä itsestäni, kun minussa oli herännyt vihdoinkin kotipuutarhuri.
Sieluni silmin näin, kuinka kerään satoa talven varalle. Siinä haavekuvassa ei näkynyt yhtään rikkaruohoa, ei ylikasvanutta kehäkukkaa, kukkivasta pinaatista puhumattakaan!



Todellisuus ei sitten tätä haavekuvaa juuri vastannutkaan, kasvulavoissa kasvoi toki kaikkea mitä sinne olin kylvänyt, mutta ainakin yhtä paljon myös sellaista, jota en sinne ollut kylvänyt! Niin komeana kasvaa nokkonen, vesiheinä ja ties mitkä monet muut ja vielpä kaiken kruunaavana jopa orvokkia! Olisi siinä emäntäkoulun puutarhaopettajani hieronut silmiään, kun olisi nuo lavat nähnyt, ei ole oppi kauas kantanut!

Kuokka ja kannu, ennen ja jälkeen

Mutta ei maailma tuohon kaadu, löytyihän sieltä kuitenkin komeat porkkanat ( olin muuten harventanut porkkanapenkin! ) sipulit ja mahtava määrä persiljaa!
Olisi varmaan pitänyt jo silloin keväällä laittaa blogiin nuo kuvat kasvulavoista ja kaikessa hiljaisuudessa kerätä sato rikkaruohojen seasta ja jättää bloggaus siinä kohtaa väliin. Ne kuvat jäi laittamatta, joten tässä ne nyt sitten on se todellisuus ihasteltavaksi.

Kaunistelematon totuus loppukesällä
Siihen olen kuitenkin tyytyväinen, että en lähtenyt blogia perustaessani tavoittelemaan mitään suurta ja kaunista, vaan päätin pysytellä ihan tavallisessa, arkisesta elämästä kertovassa blogissa, muuten jäisivät postaukset vieläkin vähemmälle.
Tällaista on elämä Keltaisessa talossa, ei niin kuvankaunista, mutta onnellista ja maistuu elämältä, kaikkine mausteineen!



sunnuntai 24. elokuuta 2014

Markkinatunnelmissa





Kesä alkaa olla lopuillaan ja yksi varma syksyn merkki onkin elokuun lopussa järjestettävät Juthbacakan markkinat Uudessakaarlepyyssä. Meille on muodostunut jo vahva perinne markkinoille, eli joka vuosi sinne suuntaamme perjantaina iltapäivällä Kemistä saapuneiden Ystäviemme kanssa. Perinne on jo niin vahava, että täytyy olla todella hyvä syy, että sieltä pois ollaan! Tänä vuonna hyvä syy olikin sitten kahdella, eli Raimon piti otteessaan työnantaja ja Emilian Cheekin keikka stadionilla, eli hyviä syitä molemmat.

Niinpä me kolmen hengen kokoonpanolla markkinoille matkattiin ja mieli ja lompakko avoimena kohti markkinapöytiä. Niitähän sitten riittääkin, eli kun myyntipaikkoja on yli 700, loppuu siinä kyllä markkinamieli ja rahat ennemmin, kuin tavara! Tavaraa löytyy todellakin laidasta laitaan öljyisistä moottorin osista kauniiseen kristalliin ja kaikkea siltä väliltä. Tuota tavaramäärää on vaikea sanoin kuvata, se täytyy kyllä itse kokea.
Tänä vuonna sadekuuro yllätti ja se hieman luonnollisesti markkinatunnelmaa latistaa, kun myyntipöytiä joudutaan peittelemään pressuilla, mutta sateen loputtua myyjät taas tavaroitaan kuivailivat ja kaupanteko jatkui.
   
Vuosien varrella on todettu, että se ensimmäinen ostos on hyvin merkittävä, eli jos heti alkuvaiheessa löytyy joku sopiva hankinta kohdalle ja jos vielä myyjäkin on supliikki markkinamyyjä, on kierros saanut hyvän alun. Tänä vuonna näin siiten kävikin, taisi olla kolmas pöytä, jossa vanhempi pariskunta myi sekalaista tavaraa ja ehkä hieman romuksikin luokiteltavaa, isäntä innokkaana kauppamiehenä eteläpohjalaisella murteellaan sytytti ainakin meidän ostohalut. Niinpä minun matkaan lähti varrellinen litran mitta kolmella eurolla ja Annukan kassiin sujahti lehmänkello, jonka hinta oli viisi euroa, mutta myyjä totesi, että "älä maksa siitä  kuin kolme euroa" eli tinkimisen hoiti myyjä!


Tästä se taas lähti markkinameininki alkuun
 
Vaikkakin alku oli lupaava, jäi kokonaisostot huomattavasti normaalia vähäisemmiksi. Selkeästi huomasi, että hinnat olivat suhteellisen korkeita ja myyjät pääasiassa ammatikseen kiertäviä myyjiä. Aikaisempien vuosien kaltaisia löytöjä ei tänä vuonna juurikaan ollut.
Omista ostoksistani paras löytö oli ehkä vanha peltinen lastenastiasto, joka lähti uuteen kotiin, Keltaisen talon leikkimökkiin viidellä eurolla.


Kahvikalusto, hintaa 5 euroa

Markkinapöydistä voi nähdä myös hyvin ajan muuttumisen, mikä ennen oli tuiki tarpeellista, nyt se myydään laatikoista pois, jos vain jollekkin kelpaa. Sen pistin merkille pöytiä kierrellessä, että säästäminen ja herätyskelloon herääminen on ilmeisesti vanhanaikaista. Kännykät ja pankkikortit ovat ilmeisesti syrjäyttäneet nämä, koska molempia ennen niin tarpeellisia oli runsaasti saatavilla.

Näillä pääsisi jo hyvään alkuun säästämisessä


Herätyskello on jo historiaa....
Kaikkinensa meillä oli mukava markkinapäivä, vaikka "saalis" olikin historian pienin. Mistä se sitten johtuu, sitä tietysti pohdittiin kotimatkalla, arvailimme, että olemmeko tulleet vanhoiksi, vai oliko nyt vain hintataso noussut ja kyllä me yksimielisesti päädyttiin tuohon jälkimmäiseen!
Osa syy saattaa olla myös näillä puuttuvilla markkinakavereilla, hekin ovat aikaisemmin kantaneet kortensa kekoon.
Monet hauskat muistot ostoksista onkin jäänyt mieleen menneiltä vuosilta. On hankittu ( tai lähinnä miehet ovat ostaneet) muovikassillinen ovenreikätulppia, jälkikasvulle porakone joka teki nyrkinkokoisen reiän seinään, kaksi tusinaa pelkkiä kahvikupinlautasia ja taisipa yhtenä vuonna olla upouudet villaliivit, jotka haisivatkin jo niin pahalle, että meillä päätyi hyvin nopeasti roskiin ja kaverin liivi puolestaan päätyi Ranuan eläinpuistoon oravanpesäksi!
Ensi vuotta ja uusia markkinoita odotellaan ja ties mitä mukavaa taas matkaan tarttuu.

                                                         Kuvasatoa markkioilta

Lasia ja posliinia löytyy



 
Kaikkea tarpeellista


Kaipaa ehkä pientä pintaremonttia

Halvalla lähtee

Pikkuautoja joka lähtöön