tiistai 20. lokakuuta 2015

Keltaisen talon syysseisaus


Ei Keltaisessa talossa ihan talvihorrokseen olla vaivuttu, vaikka blogin päivitysten perusteella voisi niin päätellä. Syksy on lähtenyt mukavasti käyntiin, viikko mennään pitkälti töihin-kotiin meiningillä ja viikonloppuna sitten nautitaan vapaasta.


Pieni lomanenkin syksyyn onneksi saatiin, kun vietimme pidennetyn viikonlopun koko perheen voimin Budapestissä. Matka oli yhdistetty 50v.+50v, matka ja oli ihana viettää se koko perheellä, se kun on aika harvinaista nykyään. Budapest hurmasi meidät jo kolmannen kerran, mutta tytöille kerta oli ensimmäinen. Budapest on ehdottomasti yksi lempikohteeni kaupunkilomalle. Näkemistä, kokemista ja nautittavaa riittää. Syyskuun puolivälissä sääkin oli vielä kesäinen, lämpötila oli +24 - +28 astetta.



Cafe New York




Tonava ja Budan puoli




Kotosalla Saga on arkemme piristäjä ja pitää meidät kyllä virkeänä. Saga on touhukas ja iloinen tyttö ja kaikkien kaveri. Saga tuo taloon niin paljon iloa ja elämää. Pihatyöt on Sagan lempipuuhaa ja uskollisen apurin saa helposti. Joskus olisi ehkä helpompi, kun Saga ei osallistuisi, koska se tietää aina myös pesua ja föönausta. Mutta eihän sitä apuria voi sisälle jättää.

Puutarhuri Saga




Saga tarkistaa päärynäsadon laadun

Syksy on ollut kaunis ja lämpimiä ilmoja on iloksemme riittänyt myös viikonlopuille. Pihahommien lisäksi on syyspäivistä päästy nauttimaan muutenkin. Keltaisen talon piha on valmiina talven tuloon, kesä on korjattu pois ja lyhdyt valaisevat pihaa. Aina näihin syyshommiin liittyy myös pieni haikeus, kesä meni taas niin nopeasti ja talvi on edessä, mutta sehän tietää taas uutta kevättä ja kesää!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti