Tänä keväänä on kesäkukkien istutus ja muidenkin pihahommien teko ollut vähän tahkeaa. Aina on tietysti hyvä syyttää ilmoja, milloin on liian kylmä ja milloin liian kuuma, mutta tällä kertaa se on ollut ihan oikea syy! Olen odotellut ja odotellut, että ilmat lämpenee ja pääsee istutuspuuhiin. Kauhukseni huomasin, että kesäkuu on jo täydessä vauhdissa ja kaikki kukkaruukut ammottaa tyhjinä. Puutarhoja ja kukkamyymälöitä kyllä kiertelin ja hankintojakin tein, mutta nyt oli sitten vain pakko ryhtyä toimeen. Niinhän siinä sitten käy, kun luonnostaan hieman laiska ihminen päättää, että huomenna on se päivä, niin silloinhan tietysti vettä tuli koko päivän ja tuuli niin kovaa. Mutta se oli se päivä, ei auttanut mikään! Kukat tuli istutettua ja monta muutakin projektia ainakin vähän edistyi.
Istutuspöydän ympäristö on ollut aika ankea ja se kuitenkin näkyy ensimmäisenä, kun pihaan tulee. Pöytä itsessään on vanha ja siinä saa aika näkyä, mutta ympäristö kaipasi vähän fiksausta. Niinpä pöydän alle laitettiin laatat, kansi maalattiin, seinälle lauta hyllyksi ja nyt vielä jotain kukkia, pientä ja kivaa, niin nurkka on vähän siistimpi.
Mukava päivä, eikä sääkään hidastanut yhtään, eikä ainakaan ollut hyttysiä! Mieli oli illalla hyvä, kun oli saanut näkyvää aikaiseksi! Nyt sitten vain odotellaan sitä kesää ja aurinkoa. Toivottavasti edes jonkinlaisesta kukkaloistosta pääsee nauttimaan Keltaisessa talossa myös tänä kesänä.
Kaunista ! Kyllä ne lämpimät vielä tulee. Pakko.
VastaaPoista