Päiväkirjani

Olen lapsuuteni ja nuoruuteni elänyt siihen aikaan, jolloin päiväkirja löytyi jokaisen tytön koulupöydän laatikosta. Siellä se oli hyvässä tallessa, alimmaisena, ettei vain äiti sitä löydä. Sivut täyttyivät sydämen kuvista ja ihastuksista, joita mahtui yhteen kirjaan melko monta, niin tiuhaan tahtiin ihastuksen kohteet vaihtui :) Olihan päiväkirja toki lukollinen ja avain hyvässä tallessa, lukollisessa laatikossa. Päiväkirjoja saattoi olla useampiakin, niihin kirjoitetut salaisuudet pysyivät hyvin salassa, vaikkakin jokaiseen päiväkirjaan sopi sama avain!

Olen myös aikuisiässä useampaan otteeseen aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen sillä ajatuksella, että kirjoitan jokaiseta päivästä edes jotain ylös. Mutta niin ne vain on alkuinnostuksen jälkeen aina jääneet, ensin kirjoittamisen välit ovat vähän pidentyneet ja lopulta koko homma on jäänyt.

Nyt toipilasaikana päätin jälleen ottaa käyttöön päiväkirjan. Sairaalassa ollessa ajattelin, että nyt on pitkän toipumisen aikana suuri vaara jäädä surkuttelemaan asioita, joka ei kuitenkaan johda mihinkään. Niinpä päätin, että kirjoitan jokaisesta päivästä vähintään kolme positiivista asiaa. Kotiin tultuani kaivoin yöpöydän laatikosta vanhan päiväkirjan, joka oli aloitettu vuonna 1998 ( ei tosin ollut enää lukittavaa mallia ) Viimeisin kirjoitus oli vuodelta 2005, eli mitään kovin aktiivista kirjoittaminen ei ole ollut.
Avattuani kirjan, olin ensimmäiselle sivulle kirjoittanut, että sysäyksen päiväkirjan kirjoittamiselle olin tällä kertaa saanut luettuani J. Sarasvuon kirjan Sisäinen sankari ( empä olis tätäkään kirjaa kyllä muuten muistanut ).
Alkulehdelle olin kirjoittanut myös seuraavan pätkän: " Päiviesi tärkeimmistä hetkistä tarttuu jälki paperille, oli merkintä kuinka lyhyt tai tuntui se kirjoittamisen hetkellä kuinka arvottomalta tahansa. Neljännesvuosisadan kuluttua jokainen sivu on paljon kalliimpi, kuin painonsa kultaa." 
Lukiessani nyt näitä kirjoituksia, vaikka ei edes ole kulunut neljännesvuosisataa, voin tuon alkulehden kirjoituksen allekirjoittaa edelleen. Ihania muistoja lasten tekemisistä ja sanomisista, elämän iloista ja suruista, joita läheskään kaikkia en olisi enää muistanut.

Aloitettuani nyt päivän positiivisten asioiden kirjoittamisen, olen jälleen huomannut, että jokaisessa päivässä on jotain kirjoitettavaa. Nyt kun päivät ovat lähes toistensa kaltaisia ja helposti tuntuu, että mitään ei ole koko päivänä tapahtunut. Ottaessani illalla päiväkirjan esiin ei kolme hyvää asiaa päivästä riitä mihinkään! Asiat ovat välillä pieniä, mutta merkityksellisiä ja tärkeitä juuri sinä päivänä. Ilon aiheita voivat olla Ystävän puhelinsoitto tai vierailu, käsityön valmistuminen, hyvin nukuttu yö ilman kipua jalassa, lasten saapuminen kotiin, hyvä kirja, päiväunet, blogin kirjoittaminen, auringon pilkahdus pilven takaa ym. ym.
Jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää, kun sen vain oppii näkemään. Asioiden kirjoittaminen ylös, on yksi keino nähdä asioita. Voin suositella!

Perjantain puuhasteluja

Toipilasaikana kaikki puuhastelut jäävät aika vähiin, kun "yksijalkaisena" on kaikkeen tekemiseen ryhtymisessä omat haasteensa.
Lähinnä se onkin sitä, että suunnistajan vaimona kierrän täällä kotona "rastilta toiselle".
Yhdellä rastilla on tietokone, toisella rastilla on käsityö, kolmannella rastilla on kirja ja neljännellä televisio. Niitä kun päivän kiertää, niin johan siinä melko monta "leimausta" tulee.

Viikon aikana mieleen tulee monenmoista mukavaa tekemistä, jota sitten apuvoimien saavuttua viikonlopun viettoon on mukava kokeilla.

Löysin netistä herkulliselta kuulostavan Kauranäkkärireseptin ja sitä sitten päätimme kokeilla.
Olen aikaisemmin kokeillut siemennäkkäriä, mutta tässä ohjeessa käytettiin psylliumkuitujauhetta, jota en ole aikaisemmin käyttänyt.
Itse taikina oli helppo tehdä, joten sujui hyvin myös minulle "istuvalle leipurille", kun kaikki tarveaineet tuotiin pöytään ja paistamisen hoiti apuri.
Näkkäri sopii mainiosti myös gluteenitonta ruokavliota noudattaville, kunhan kaurahiutaleiksi valitsee gluteenittomat hiutaleet. Ihanan rapeaa ja rouskuvaa!

Täältä löydät ohjeen, jos innostut kokeilemaan.

Kauranäkkäri

Lämmintä ylle

Olen innokas käsitöiden tekijä ja useimmiten projekteja on kesken monta. Vanhin taitaa olla alakoulussa aloitettu yöpaita, joka on vieläkin kesken!
Muistan myös, kun emäntäkoulussa 80-luvun alkupuolella aloitin pöytäliinan kirjailemisen pellavakankaalle. Malli oli kaunis, mutta ilmeisesti aika työläs. ( Minähän en sitä silloin ymmärtänyt ) Opettajamme sanoi hyvin rauhalliseen tyyliinsä, monotoonisella äänellään " minä en kyllä usko, että Maija saa tuota koskaan valmiiksi " ja niinhän siinä sitten kävi, kesken on vieläkin! Nyt siinä on jo niin tiukat taitokset, että se ei oikene millään konstilla, joten jääköön koko liina :)

Paljon on kuitenkin vuosien varrella tullut valmistakin. Mieluiten kudon tai nykyisin myös jonkin verran virkkaan. Ompelukonehommiin olen hieman liian hätäinen, ongelmapaikan tullen painan kaasua ja sitten se vasta homma onkin purkaa niitä.

Nuorempi tyttäristä etsi itselleen ihan tavallista, mahdollisimman yksinkertaista mustaa kaulaliinaa. No, sellaista ei sitten mieleistä löytynyt, kun aina niissä oli jotain koristusta tai muuta, joka ei miellyttänyt.
Nyt kun minulla tätä aikaa on tämän kipsini kanssa, ostin sitten mustat langat ja lupasin tehdä. Viime sunnuntaina se sitten valmistui ja hän sai sen mukaansa.
Tytär on kova suunnittelemaan kaikkea ja niinhän kaulahuiviinkin piti saada "se jokin" pieni yksityiskohta, joka sen sitten erottaa muista huiveista. Tuon pienen keksiminen olikin sitten melkein se vaikein osuus. Onneksi hän itse sen sitten viimein keksi ja minä vaan toteutin.
Siinä se sitten oli, pieni tähti huivin toisessa päässä. Joskus se voi olla pienestä kiinni :)

" Se jokin "

Tämä huivi oli ensimmäinen valmiiksi tullut käsityö tänä vuonna, joten ajattelin, että nyt on sopiva hetki ottaa käyttöön myös Neulonta päiväkirjani, jonka olen saanut jo varmaan pari vuotta sitten Sannalta.  Kirja on kiva tapa saada käsityöt arkistoitua. Myös lankatiedot, silmukkamäärät ja muut löytyy sitten kätevästi sieltä.

Varastojen kätköistä

Toipilasaikana, kun itse ei pääse juuri tupaa ja keittiötä kauemmaksi, on entistä suurempi vaara, että niitä tehtäviä lankeaa toisten tehtäväksi.
Tänään sain idean, että löytyisiköhän varastojen kätköistä vanhaa kirjoituskonetta. Niin lähti isäntä ja tytär tutkimaan varastoa ja löytyihän sieltä ja varsinainen kaunotar löytyikin!
Ihana Remington Portable Model 5 T kirjoituskone,  mustassa salkussa. Aikansa kannettava :) Koneessa olevan merkin perusteella koneen oli myynyt Vaasa System. Puhelinnumerokin oli kyseiseen yritykseen, mutta luulen kyllä, että sillä numerolla ei taida enää myyjää tavoittaa.

Remington Portable Model 5 T

Talon viimeinen isäntä ennen meitä oli innokas sukututkija ja materiaalia Hänellä oli paljon.
Tällä kaunottarella on varmasti kirjoitettu hyvin paljon tietoa suvusta tuleville polville.

Minulla oli mielessä paikka koneelle ja niin se koristaa nyt pientä pöytää tuvassa, portaiden alla. Ties vaikka jonain päivänä innostun sillä naputtelemaan. Sen verran sitä testasimme, että toimiihan se!

Leppoisa lauantai

Lauantai tuntuu myös toipilaalle "vapaapäivältä" kun päivä on vähän erilainen, kuin normaali arki.

Tänä viikonloppuna se tuntuukin erityisen juhlalliselta, kun Keltainen talo on saanut elämää viikonlopunviettoon tulleiden tyttärien mukana. Vielä myöhään perjantai-iltana kuului keittiöstä touhukkaita leipomisen ääniä. Leipominen on molemmille tytöille mieluisa harrastus, joka taitaa olla hieman äidiltä perittyä :) Tytöt tosin leipovat huomattavasti hienompia ja kauniimpia leivonnaisia, kun minä taas en ole sellainen näpertelijä leipomuksissani.

Ihana kahvintuoksu kutsui keittiöön aamupalalle, jonka kruunasi illalla Keltaisen talon keittiössä tuotettu juustokakku! Kerrassaan ihana kakku, jossa maut niin kohdallaan. Sen verran leipurit kertoivat, että pohjaan olivat itse valmistaneet sitruunakeksejä. Keksit oli tehty mantelijauheella, eli ei lainkaan vehnäjauhoa. Täyteenä piimähyytelöä, jonka maku nimestään huolimatta on hienostunut ja pehmeä. Kiille oli vadelmamehusta ja koristevadelmat omasta pakasteesta otettuja kotimaisia vadelmia. Jopa suklaakoristeet oli itse tehtyjä. Nyt selvisi, mihin illalla tarvittiin myös digitaalista paistomittaria, suklaan temperointiin. 

Keltaisen talon vadelmaleivos

Iltapäivällä, kun katson ikkunasta ulos, alkaa maisema olla talvinen. Lunta sataa tiheään. Perheen hiihtäjälle se on kauan odotettua ja toivottua. Minulle se on nyt tällä hetkellä lähinnä ruudun takaa katseltavaa luonnon omaa taidetta. Nyt onkin hyvä hetki käpertyä uskollisen Ystävän ja ahkeran hoitajani Rasmus-koiran viereen peiton alle ja ottaa käteen hyvä kirja. Muu perhe lähti teatteriin, Lumikuningattaren ensi-iltaan, joten Keltaisessa talossa on hiljainen iltapäivä...

Uskollinen Ystävä Rasmus, joka seuraa toipilasta joka paikkaan