sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Varastojen kätköistä

Toipilasaikana, kun itse ei pääse juuri tupaa ja keittiötä kauemmaksi, on entistä suurempi vaara, että niitä tehtäviä lankeaa toisten tehtäväksi.
Tänään sain idean, että löytyisiköhän varastojen kätköistä vanhaa kirjoituskonetta. Niin lähti isäntä ja tytär tutkimaan varastoa ja löytyihän sieltä ja varsinainen kaunotar löytyikin!
Ihana Remington Portable Model 5 T kirjoituskone,  mustassa salkussa. Aikansa kannettava :) Koneessa olevan merkin perusteella koneen oli myynyt Vaasa System. Puhelinnumerokin oli kyseiseen yritykseen, mutta luulen kyllä, että sillä numerolla ei taida enää myyjää tavoittaa.



Remington Portable Model 5 T


Talon viimeinen isäntä ennen meitä oli innokas sukututkija ja materiaalia Hänellä oli paljon.
Tällä kaunottarella on varmasti kirjoitettu hyvin paljon tietoa suvusta tuleville polville.

Minulla oli mielessä paikka koneelle ja niin se koristaa nyt pientä pöytää tuvassa, portaiden alla. Ties vaikka jonain päivänä innostun sillä naputtelemaan. Sen verran sitä testasimme, että toimiihan se!





2 kommenttia:

  1. Niin hyvä uusi paikka piilossa olleelle koneelle. Voi vain kuvitella miten kone on aikoinaan napsahdellut entisen isännän sillä kirjoitellessa. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva kone. Minullakin oli tuollainen, mutta nyt se koristaa tyttären kirjahyllyä. Kirjoitin kommentin edelliseen, mutta se on hävinnyt johnkin.

    VastaaPoista