Päiväkirjani

Olen lapsuuteni ja nuoruuteni elänyt siihen aikaan, jolloin päiväkirja löytyi jokaisen tytön koulupöydän laatikosta. Siellä se oli hyvässä tallessa, alimmaisena, ettei vain äiti sitä löydä. Sivut täyttyivät sydämen kuvista ja ihastuksista, joita mahtui yhteen kirjaan melko monta, niin tiuhaan tahtiin ihastuksen kohteet vaihtui :) Olihan päiväkirja toki lukollinen ja avain hyvässä tallessa, lukollisessa laatikossa. Päiväkirjoja saattoi olla useampiakin, niihin kirjoitetut salaisuudet pysyivät hyvin salassa, vaikkakin jokaiseen päiväkirjaan sopi sama avain!

Olen myös aikuisiässä useampaan otteeseen aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen sillä ajatuksella, että kirjoitan jokaiseta päivästä edes jotain ylös. Mutta niin ne vain on alkuinnostuksen jälkeen aina jääneet, ensin kirjoittamisen välit ovat vähän pidentyneet ja lopulta koko homma on jäänyt.

Nyt toipilasaikana päätin jälleen ottaa käyttöön päiväkirjan. Sairaalassa ollessa ajattelin, että nyt on pitkän toipumisen aikana suuri vaara jäädä surkuttelemaan asioita, joka ei kuitenkaan johda mihinkään. Niinpä päätin, että kirjoitan jokaisesta päivästä vähintään kolme positiivista asiaa. Kotiin tultuani kaivoin yöpöydän laatikosta vanhan päiväkirjan, joka oli aloitettu vuonna 1998 ( ei tosin ollut enää lukittavaa mallia ) Viimeisin kirjoitus oli vuodelta 2005, eli mitään kovin aktiivista kirjoittaminen ei ole ollut.
Avattuani kirjan, olin ensimmäiselle sivulle kirjoittanut, että sysäyksen päiväkirjan kirjoittamiselle olin tällä kertaa saanut luettuani J. Sarasvuon kirjan Sisäinen sankari ( empä olis tätäkään kirjaa kyllä muuten muistanut ).
Alkulehdelle olin kirjoittanut myös seuraavan pätkän: " Päiviesi tärkeimmistä hetkistä tarttuu jälki paperille, oli merkintä kuinka lyhyt tai tuntui se kirjoittamisen hetkellä kuinka arvottomalta tahansa. Neljännesvuosisadan kuluttua jokainen sivu on paljon kalliimpi, kuin painonsa kultaa." 
Lukiessani nyt näitä kirjoituksia, vaikka ei edes ole kulunut neljännesvuosisataa, voin tuon alkulehden kirjoituksen allekirjoittaa edelleen. Ihania muistoja lasten tekemisistä ja sanomisista, elämän iloista ja suruista, joita läheskään kaikkia en olisi enää muistanut.

Aloitettuani nyt päivän positiivisten asioiden kirjoittamisen, olen jälleen huomannut, että jokaisessa päivässä on jotain kirjoitettavaa. Nyt kun päivät ovat lähes toistensa kaltaisia ja helposti tuntuu, että mitään ei ole koko päivänä tapahtunut. Ottaessani illalla päiväkirjan esiin ei kolme hyvää asiaa päivästä riitä mihinkään! Asiat ovat välillä pieniä, mutta merkityksellisiä ja tärkeitä juuri sinä päivänä. Ilon aiheita voivat olla Ystävän puhelinsoitto tai vierailu, käsityön valmistuminen, hyvin nukuttu yö ilman kipua jalassa, lasten saapuminen kotiin, hyvä kirja, päiväunet, blogin kirjoittaminen, auringon pilkahdus pilven takaa ym. ym.
Jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää, kun sen vain oppii näkemään. Asioiden kirjoittaminen ylös, on yksi keino nähdä asioita. Voin suositella!