Keltaisessa talossa on siis lähtölaskenta alkanut! Itseasiassa se tapahtui ihan huomaamatta. Viime sunnuntaina näkyi ensimmäiset merkit, huomasin laskevani, että enää yksi viikonloppu kipsin kanssa! Niin alkaa vähitellen ilmaantua asioita, jotka alkavat viedä koko ajan lähemmäksi tuota odotettua päivää 11.4.
Eilen illalla avasin viimeisen laatikon napapiikkejä, joita on nyt eräskin pistetty veritulppaa ehkäisemään joka ainoa ilta. Eilen meillä kokoontui ompeluseura ja sekin viimeisen kerran kipsin kanssa.
Pieniä juttuja ja mutta niiiin tärkeitä ja suuria kuitenkin. Mitään suuria en toki odota vielä tapahtuvan tuon päivän jälkeen ja tiedän, että kepit on kaverina vielä jonkin aikaa, mutta yksi vaihe on ainakin takana ja kuntouttaminen voi alkaa!
Käsittämättömältä tuntuu, että talvi on mennyt ja kevätkin ehtinyt tulla tämän toipumisen aikana. Pakko on myös myöntää, että ihan kaikkien projektien loppuunviemiseen ei tämä aika riittänyt tai ainakin joudun kovan loppukirin ottamaan, mutta onneksi ne projektit voivat odottaa. Ihmismieli on kyllä ihmeellinen, näin jälkikäteen ajateltuna aika on kuitenkin mennyt ihmeenkin nopeasti ja vanha sanonta "aika kultaa muistot" pitää tässäkin paikkansa, tästä ajasta on kuitenkin päällimmäisenä vain hyviä muistoja.
Mutta, ei nuolaista ennenkuin tipahtaa, vielä on edessä vajaa kaksi viikkoa, joten täytyy malttaa vielä ennen tuota kevätkirmausta :) Luulenpa, että käytän tämän loppuajan tutkimalla löytyiskö kesäksi jostain Eeva-telineellä yhdellä jalalla pomppimisen SM-kilpailuja! Eikös niitä kaikenlaisia kisoja järjestetä ympäri Suomea ja minulla on ainakin takana pitkä ja intensiivinen harjoituskausi :)
.JPG) |
| Kummipoika Nikon tuoma toipumislahja, joka valvonut sängynpäädyssä toipumistani uskollisesti! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti